Pakko kokeilla jingisukania Sapporossa

Hokkaidolla paikallisen suosittelema ruoka: jingisukan

Hokkaidon-matkan aikana yksi paikallinen sanoi minulle jotain, mikä jäi mieleen. “Jos olet tullut Hokkaidolle, jingisukan on pakko syödä.” Ei ramenia, ei rapua, vaan jingisukania. Ensin olin ihan että mitä ihmettä. Eikö Tšingis-kaani ole mongolialaisen sankarin nimi? Onko se muka ruoan nimi? Mutta kun kävelee Sapporon kaduilla, jingisukan-kylttejä näkyy oikeasti siellä täällä. Ei ehkä ihan yhtä paljon kuin ramenpaikkoja, mutta silti tosi paljon. Täällä se on ihmisille ihan tavallista arkiruokaa.

Saki-zuke ja ato-zuke – kaksi eri tyyliä

Kun etsin tästä etukäteen tietoa, huomasin että Hokkaidon jingisukanissa on pääasiassa kaksi tyyliä. Saki-zuke (漬け込み), jossa liha marinoidaan kastikkeessa ennen paistamista, ja ato-zuke (後づけ), jossa raaka liha paistetaan ensin ja dipataan kastikkeeseen vasta lopuksi.

Se paikka, jossa minä kävin, oli saki-zuke-tyylinen. Koska liha tuli valmiiksi soijapohjaisessa kastikkeessa marinoituna, maku tuntui korealaiselle aika tutulta, vähän kuin maustettu grilliliha. Ato-zuke sopii kuulemma paremmin sellaisille, jotka haluavat maistaa lampaanlihan oman maun kunnolla, mutta koska en itse kokeillut sitä, en oikein viitsi puhua siitä liian varmasti.

Jingisukan-ravintola, johon menin Sapporon Susukinossa

Etsin Sapporon keskustasta illallispaikkaa ja päädyin yhteen jingisukan-ravintolaan, mutta rehellisesti sanottuna en enää muista paikan nimeä. Olen varma vain siitä, että se oli Susukinon lähellä, koska en ottanut kyltistä kuvaa. Kaduttaa nyt vähän. Toisaalta Sapporossa jingisukan-paikkoja on niin paljon, että tuntuu siltä, että melkein missä tahansa saa vähintään ihan kelvollisen aterian. Olin kuullut myös, että turistialueen keskellä olevia tunnettuja ketjuja parempi hinta-laatusuhde löytyy usein pienistä kujien paikoista, mutta en vertaillut itse niitä suoraan, joten en voi sanoa sitä täysin varmaksi.

Miten jingisukanin oma grilli eroaa korealaisesta lihapaikasta?

Kun istut pöytään, eteen tuodaan tällainen grilli. Se näyttää vähän korealaisen lihapaikan grilliltä, mutta kun katsoo tarkemmin, keskiosa kohoaa hieman ylöspäin ja pinnassa on säteittäisiä uria. Tämä on nimenomaan jingisukanille tarkoitettu paistorauta. Ensin luulin, että se on vain tavallinen pyöreä levy, mutta rakenne on yllättävän järkevä. Kun liha paistuu keskellä koholla olevassa kohdassa, rasva ja kastike valuvat uriin ja siitä ulospäin, ja reunoille asetetut vihannekset imevät ne itseensä samalla kun kypsyvät. Siksi vihanneksia ei tarvitse maustaa erikseen.

Riisi ja keitto tulivat mukana, ja heti istuuduttuani olo oli vähän outo. Riisin ja keiton paikat olivat nimittäin päinvastoin kuin Koreassa. Koreassa riisi on vasemmalla ja keitto oikealla, mutta Japanissa toisin päin. Syömäpuikotkin oli asetettu vaakasuoraan. Ei mikään iso juttu, mutta käsi meni koko ajan väärään suuntaan. Matkaa oli siinä vaiheessa jo useampi päivä takana, mutta tähän en silti ehtinyt tottua.

Ensiasettelu: lampaanliha ja vihannekset samassa joukkueessa

Alkuasetelma tuli pöytään näin. Grillin ulkoreunat oli peitetty vihanneksilla ja keskellä koholla olevassa osassa oli lampaanliha. Vihanneksista pääosassa oli pavunverso, ja sen alla oli sipulia, porkkanaa ja vihreää paprikaa. Liha tuli valmiiksi soijapohjaisessa kastikkeessa marinoituna, ja jo värin nähdessäni ajattelin heti, että no mutta tämähän näyttää ihan maustetulta grillikyljeltä.

Kun sitä katsoo läheltä, väri on oikeasti tosi samanlainen kuin korealaisessa maustetussa grillilihassa. Kastikkeessa on kuulemma soijan lisäksi hedelmää ja mausteita, joten korealaiselle makua pystyy arvaamaan aika hyvin jo ennen ensimmäistä suupalaa. Ruoka oli oudossa maassa, mutta siinä oli kumman tuttu fiilis. Juuri siksi saki-zuke toimii hyvin ensikertalaisellekin. Toisaalta, jos odottaa täysin uutta makumaailmaa, tämä voi yllättää vähän toiseen suuntaan. Ihan varmasti joku ajattelee syödessä, että eikö tämä ole käytännössä maustettua galbia.

Eri lampaanlihan osien erot

Tilasimme neljää eri lihanosaa. Syyrakenne ja väri olivat jokaisessa vähän erilaiset, mutta rehellisesti sanottuna en osannut syödessä erotella, mikä oli mikäkin osa. Huomasin lähinnä sen, että tämä oli vähän sitkeämpi ja tuo pehmeämpi. Eri osien tilaamisessa on kyllä oma hauskuutensa, kun voi vertailla niitä samalla aterialla, mutta jos lampaanliha on ihan uusi juttu, minusta järkevämpää voisi olla tilata ensin vain yksi osa ja ottaa lisää vasta sitten, jos se tuntuu hyvältä.

Näin jingisukania syödään: keskiosa pitää jättää tyhjäksi

Jingisukanin syömistapa on vähän omalaatuinen. Vihanneksia laitetaan grillin reunoille reilusti, mutta keskiosa pitää jättää tyhjäksi. Koholla oleva keskiosa on kuumin kohta, joten liha pitää paistaa siinä, jotta se kypsyy kunnolla. En tiennyt tätä aluksi, joten levitin vihannekset koko grillille, ja työntekijä tuli siirtämään ne syrjään niin, että keskelle jäi tyhjä alue. Vähänhän se nolotti, mutta no, ensimmäinen kerta kuitenkin.

Kun tuli laitetaan päälle ja liha nostetaan grillille, marinadi ja lihasnesteet valuvat hitaasti reunoille. Sen näkee ihan silmillä, miten ne imeytyvät pavunversoihin ja muihin vihanneksiin. Sieltä kuuluu kiva sihinä, ja soijakastikkeen paistuva tuoksu nousee ilmaan niin, että nälkä herää kunnolla. Kun ensin nostaa lihan pois ja syö sen, ja vasta myöhemmin napsii kastiketta itseensä imeneitä pavunversoja, niissä on taas ihan oma viehätyksensä. Vihannekset eivät tunnu lisukkeelta vaan oikeasti osalta samaa settiä kuin liha.

Kastiketta imenyt pavunverso oli oikeasti tosi hyvä

Syödessä pavunversojen määrä vähenee koko ajan. Kun ne imevät itseensä liharasvaa ja kastiketta, ne painuvat kasaan ja muuttuvat melkein paistetuksi lisukkeeksi. Ja juuri siinä vaiheessa ne maistuvat minusta jopa paremmilta. Alussa, kun ne olivat vielä lähes raakoina grillin reunoilla, ne eivät olleet mitenkään ihmeellisiä, mutta kastikkeen imeydyttyä ne paranivat tosi paljon. Jos pelkkä liha alkaa tuntua vähän raskaalta, yksi suupala pavunversoja nollaa suun ihan täydellisesti.

Kun kastiketta kerääntyy grillille ohuena kerroksena, liha ja sipuli alkavat hautua siinä yhdessä. Tässä vaiheessa sipulista alkaa tulla makeutta ulos, ja kastikkeen maku muuttuu verrattuna alkuun. Siitä tulee syvempi ja vähän makeampi. Kun lihaa pyörittää siinä lopuksi, tuntuu kuin pintaan tarttuisi vielä yksi ylimääräinen kerros maustetta.

Loppupuolella jingisukan on parhaimmillaan

Kun kaikki kypsyy pidemmälle, lopputulos näyttää tältä. Kastike on lähes kiehunut kiinni pintaan, ja lihan pinnalle tulee vähän karamellisoitunut kerros. Se näyttää ehkä aavistuksen palaneelta, mutta juuri siksi siinä on enemmän paahteista makua. Pavunversot on siinä vaiheessa syöty melkein kokonaan, ja jäljellä on enää muutama lihapala ja sipulia. Tässä kohtaa maha on jo aika täynnä.

Sivusalaatti oli yllättävän hyvä

Sivuun tuli myös salaatti. Se oli tosi yksinkertainen, käytännössä vain kirsikkatomaatteja ja seesamikastiketta, mutta rasvaisen lihan välissä muutama haukkaus raikasti suun kivasti. Jingisukan itsessään on aika vahvasti maustettu, joten tällainen simppeli lisuke sopi sen kanssa yllättävän hyvin.

Rehellinen fiilis: tapa syödä oli kiinnostavampi kuin itse maku

Jos sanon rehellisesti koko kokemuksesta, maku oli odotettua tutumpi. Haju oli niin mieto, että tuli melkein olo, että onko tämä oikeasti lampaanlihaa, ja koko makumaailma muistutti aika paljon korealaista maustettua grillilihaa, joten mitään torjuntareaktiota ei tullut lainkaan. Toisin sanoen, jos odottaa valtavaa täysin uuden maun shokkia, tämä voi tuntua vähän laimealta. Ei tämä ollut mikään sellainen maku, jota en olisi voinut kuvitella Koreassa syöväni.

Mutta se, mikä Hokkaidon jingisukanissa oli oikeasti hyvä, ei ollut pelkkä maku vaan tapa, jolla sitä syödään. Grillin rakenne, se miten liha ja vihannekset kypsyvät yhdessä, ja se miten kastikkeen maku muuttuu koko ajan kiehuessaan kokoon. Se tuntuu samaan aikaan vähän korealaiselta lihapaikalta ja kuitenkin yksityiskohdiltaan aivan erilaiselta. Juuri sen eron kokeminen oli hauskaa.

Sapporon jingisukan: hinta ja muutama käytännön vinkki

Sapporossa jingisukan-paikkoja on oikeasti valtavasti. Pelkästään Susukinon ympärillä niitä näytti olevan ainakin kymmeniä. On tunnettuja ketjuja ja pieniä paikallisia paikkoja, mutta uskon, ettei valinta mene ihan pahasti pieleen juuri missään.

En muista tarkalleen, paljonko itse maksoin, mutta se taisi olla jossain 4 000 jenin paikkeilla, eli noin $27. Kun ajattelee Hokkaidon hintatasoa, se tuntui ihan siltä mitä tällaisesta ateriasta voi odottaakin.

Jos Hokkaidon-matkalla on yksi vapaa ilta-ateria, Sapporon jingisukan kannattaa kyllä laittaa harkintaan. Ramenia ja mereneläviä tulee kuitenkin syötyä melkein automaattisesti, joten yksi tällainen ateria siinä välissä toimii hyvin. Varsinkin jos vietät iltaa Sapporossa, tämä ei ole huono vaihtoehto ollenkaan. Silti kannattaa mennä paikalle sillä asenteella, että maku muistuttaa yllättävän paljon korealaista maustettua grillilihaa. Jos haluat täysin uudenlaisen makuelämyksen, odotuksia on hyvä laskea vähän. Silti juuri syömistapa itsessään on hauska, ja kokemus tuntuu aidosti siltä, että nyt ollaan Hokkaidolla.

Usein kysytyt kysymykset

Tämä julkaisu ilmestyi alun perin sivustolla https://hi-jsb.blog.