Rayongin puutarhakahvila | The Creeper House

Rayongin puutarhakahvila, Kriiper Haus (The Creeper House)

Rayongin puutarhakahvila Kriiper Haus näkyy nyt Google Mapsissa väliaikaisesti suljettuna, mutta juuri siksi halusin kirjoittaa tästä paikasta muistiin. En tiedä, avautuuko se enää uudelleen, mutta tunnelma oli niin omanlaisensa, että siitä teki mieli jättää kunnollinen merkintä talteen.

Asuin Rayongissa noin kolme vuotta. Vaimoni työskenteli siellä, joten muutin mukana, ja kun jossain elää pidempään, viikonlopuille alkaa aina etsiä uusia paikkoja. Rayong ei ole Bangkokin tai Chiang Main tapaan kahviloistaan kuuluisa kaupunki. Ehkä juuri siksi tällainen paikka pysyi piilossa. Ei mikään varsinainen nähtävyys, ei opaskirjoissa, vaan ihan tavallisen alueen kahvila, joka osoittautui yllättävän hyväksi.

Kriiper Haus oli vaimoni löytö. Yhtenä viikonloppuna hän sanoi, että mennäänpä katsomaan tätä, ja ajoimme kotoa noin neljäkymmentä minuuttia. Rayongin tiet ovat aika erilaisia kuin Koreassa. Thaimaassa ajetaan vasemmalla puolella, ja jo siihen tottuminen vie hetken. Lisäksi teiden kunto vaihtelee paljon alueittain, joten neljäkymmentä minuuttia tuntuu käytännössä pidemmältä. Jos aiot kiertää thaimaalaisia kahviloita itse ajaen, tämä kannattaa oikeasti huomioida.

Kriiper Hausin sisäänkäynti — kahvila vai kasvitieteellinen puutarha?

Perille päästyä ensimmäinen ajatus oli ihan rehellisesti, että onko tämä edes kahvila. Vihreä kolmiokatto, yksi lasiovi ja koko seinäpinnan peittävät köynnökset. Maisema näytti siltä, että sitä olisi voinut pitää kasvitieteellisen puutarhan porttina. Vieressä seisoi vanhanaikainen katulamppu, ja sen alla liitutaulu, jossa kerrottiin paikan olevan auki. Jos sitä ei olisi nähnyt, olisi voinut ajaa suoraan ohi.

Oven edessä kukki valkoisia kukkia ihan villisti, eikä niitä ollut selvästi istutettu näyttävyyden takia, vaan ne vain kasvoivat siinä. Thaimaalaisissa kahviloissa on joskus juuri tämä juttu. Luonto hoitaa tunnelman puolestasi ilman, että kaikkea tarvitsee rakentaa viimeiseen asti käsin.

Pysäköinnistä ei muuten tarvitse murehtia. Thaimaassa kahviloilla ja ravintoloilla on yleensä hyvin parkkitilaa. Toisin kuin Koreassa, täällä ei tarvitse etukäteen stressata, löytyykö paikka autolle. Maata on enemmän, joten liikkeen eteen jää luonnostaan tilaa, ja jos ei jää, tien laitaan pysäköinti ei ole mikään iso numero. Se on yksi niistä asioista, jotka tekevät kahvilakierroksista autolla yllättävän helppoja.

Kun kävelee sisään, näkee puisen opasteviitan. Ylhäällä lukee Kriiper Haus, alhaalla House Plant, ja nuolet osoittavat eri suuntiin. Siitä tajuaa heti, että kahvila jakautuu useampaan alueeseen. En tainnut nähdä ketään, joka olisi kävellyt tämän kyltin ohi ottamatta kuvaa.

Ulkopuutarhan istuimet — thaimaalaisen kahvilan oikea viehätys

Tämän puutarhakahvilan paras puoli oli ulkopiha. Valkoista soraa, pari metallipöytää, puita ja pensaita joka puolella, kivireunaisen kukkapenkin keltaiset kukat ja puun varjossa valkoinen metallipenkki. Pöytiä oli ehkä vain muutama, mutta juuri siksi olo oli enemmän kuin istuisi puutarhassa eikä tavallisessa kahvilassa.

Istuin juuri täällä. Taivaalla oli pilviä, ja sää näytti siltä, että tropiikin sadekuuro voisi alkaa milloin tahansa, mutta juuri siksi keskipäivälläkin oli mukava olla ulkona. Thaimaassa kahvilasta nauttii ulkona usein paremmin vähän pilvisenä päivänä kuin täysin kirkkaalla säällä.

Tällaista maisemaa on vaikea ylläpitää maassa, jossa neljä vuodenaikaa erottuvat selvästi. Kun rakennus on itsessään puutarha ja puutarha toimii kahvilana, ilmaston on pakko olla lämmin ympäri vuoden. Koreassakin on ulkopaikoilla varustettuja kahviloita, mutta maassa, jossa talvella mennään pakkaselle, ulkotilat toimivat lähinnä keväällä ja syksyllä. Kesäkin on eri tavalla hankala. Korean keskikesä voi tuntua melkein yhtä kuumalta kuin Thaimaan Songkran-kausi, mutta Thaimaassa sadekauden kuurot viilentävät ilmaa päivittäin. Koreassa kuumuus taas jää helposti seisomaan. Lopulta ihmiset siirtyvät tehokkaan ilmastoinnin sisään, ja siksi kahvilakulttuuri on kehittynyt enemmän sisätilojen ympärille. Tuli mieleen vähän kuin salainen kesäkahvila Suomen saaristossa, mutta trooppisena versiona, jossa vihreys ei lopu missään kohtaa.

Leivonnaisvitriini — kakkuja kasvihuoneen sisällä

Kun siirtyy syvemmälle sisään, vastaan tulee leivonnaisvitriini. Petroolinsiniseen seinään on kiedottu valoketjuja kuin oksien ympärille, ja vitriinissä kakut on aseteltu kerroksittain. Vieressä olevassa liitutaulussa kerrottiin tilaustavasta, ja käytäntö oli se, että tilaus ja maksu tehdään ensin. Seinällä oli myös makeusasteikko. Vaikka ollaan sisällä, metallirakenteiden välistä roikkuvat köynnökset hämärtävät ulko- ja sisätilan rajaa niin paljon, että olo on enemmän kasvihuoneessa kuin tavallisessa kahvilassa.

Kun vitriiniä katsoo läheltä, jokainen kakkuviipale lepää omalla puukiekollaan ja on kääritty läpinäkyvään kalvoon. Ylemmällä hyllyllä oli kaktusruukkuja samassa rivissä kakkujen kanssa, joten koko esillepano näytti pieneltä puutarhalta. Tarjolla oli mansikkakakkua, hunajakennokakkua ja useampia suklaisia vaihtoehtoja.

Nimikkokakut — hunajakenno, juusto-suklaa-kirsikka ja porkkana

Nimikkokakkujen joukossa hunajakenno-versio vei huomion heti. Tuorejuuston päällä oli kokonainen hunajakenno ja vieressä yksi rosmariininoksa. Valon alla kennon keltainen hunaja hohti puoliksi läpikuultavana. Seisoin vitriinin edessä hyvän tovin ja tuijotin sitä. Tilasin juuri tämän, ja palaan siihen kohta tarkemmin.

Nimikkokakku numero kaksi oli juusto-suklaa-kirsikka. Hintalapussa mainittiin mustakirsikka, tanskalainen luomujuustosuklaa, tuoreita mustikoita, tuoreita kirsikoita, granaattiomenaa, kaakaokermaa ja suklaavoita. Hinta oli noin $5. Pelkkä raaka-ainelista jo kertoi, ettei kyse ollut ihan tavallisen lähiökahvilan tasosta. Tätä en kuitenkaan syönyt.

Nimikkokakku numero yksi oli porkkanakakku. Tuorejuustokuorrute, porkkanapohja, saksanpähkinä, kaneli, muskotti ja päällä kunnon kasa sekapähkinöitä. Hinta oli noin $4.7. Kun ajattelee, että paikallinen ateria Thaimaassa voi maksaa 50–60 bahtia, yksi kakkuviipale vastaa melkein kolmen aterian hintaa. Thaimaan hintatasolla se on ihan selvästi kallis. Tätäkään en syönyt, vaan kuvasin sen vitriinissä.

Sama porkkanakakku toisesta kulmasta. Läpinäkyvän kupin sisältä näkyivät selvästi erilliset tuorejuusto- ja porkkanapohjakerrokset, ja päällä oli saksanpähkinää, mantelia, mansikkaa ja rosmariinia. Ainesosista huomasi heti, ettei tätä ollut tehty halvoilla oikoreiteillä. Vaikka hinta oli korkea, mikään siinä ei näyttänyt halvalta tai hätäisesti kootulta.

Ilmastoidut sisäpaikat

Jos kuumuus käy helposti voimille, täällä oli myös tämä vaihtoehto. Päärakennuksen sisällä oli ilmastoitu istuma-alue. Ruskea nahkasohva, kangassohva, puukuvioiset tyynyt ja vihreäreunaisista ikkunoista näkyvä puutarha. Lasipöydällä oli paikkakyltti numerolla neljä. Paikkoja ei ollut kovin paljon. Itse en istunut täällä. En ollut ajanut neljääkymmentä minuuttia tullakseni nimenomaan ilmastoinnin alle.

Onko $4.7 kallis hinta Rayongin kahvilassa?

Onhan se kallis. Ihan rehellisesti kallis. Mutta tässä paikassa oli jotain outoa: kun istui ulkona, rahaa ei enää miettinyt samalla tavalla. Köynnökset kiipesivät metallirakenteessa kattoon asti, vieressä kukki tuntemattomia trooppisia kukkia ja kaukaa kuului vaimeita thaikielisiä ääniä. Sellaista tunnelmaa ei rakenneta vain rahalla.

Siinä tilassa oli jotain sellaista, mihin Thaimaan ilmasto ja kulttuuri olivat ehtineet imeytyä vuosien aikana. Sen takia hinta tuntui lopulta vähemmän tärkeältä kuin tavallisessa kahvilassa.

Söin hunajennokakun

Leikkasin hunajennokakun palan ja otin ensimmäisen suupalan. Se oli oikeasti tosi hyvä. Ylempi juusto-osa oli pehmeä, alempi kerros hieman mattapintaisen tuntuinen mutta silti kostea. Suussa nämä kaksi kohtasivat juuri oikeassa suhteessa. Olen syönyt Koreassakin paljon juustokakkuja, mutta tämän rakenne oli ihan eri tavalla mieleen jäävä.

Yksi parhaista asioista Thaimaassa asumisessa oli juuri tämä. Se hetki, kun löytää jostain tavalliselta näyttävästä paikalliskahvilasta jälkiruoan, jonka kaltaista ei kohtaisi Koreassa. Sellainen odottamaton maku paikassa, jota ei löydy opaskirjasta eikä kunnolla haulla. Siinä on oikeastaan yksi ulkomailla elämisen aidoimmista iloista.

Syödessäni ajattelin, että tältä ulkomaalaisesta tuntuu varmaan silloin, kun hän tulee Koreaan ja istuu johonkin hyvin korealaiseen tunnelmakahvilaan. Se tunne, että tällaista ei voisi koskaan kokea omassa maassa samalla tavalla. Eikö kahviloiden antama ilo matkalla ole lopulta juuri sitä? Astua hetkeksi tilaan, jota ei voisi rakentaa sinne missä itse asuu. Siksi sinne mennään, vaikka se olisi kallis, vaikka se olisi kaukana, ja siksi se muistetaan vielä silloinkin, kun ovi menee kiinni.

Hunajakennon lähikuva

Kakun päällä ollut hunajakenno piti tietenkin kuvata läheltä. Hunaja valui kennosolujen väleistä hitaasti alas. Se ei ollut mikään ohut koristeeksi leikattu siivu, vaan oikea paksu hunajakennon pala kokonaisena päällä. Kun nostin sitä sormilla, hunaja valui suoraan käsiin asti ja sotki kaiken, mutta se ei edes haitannut. Koreassakin on kahviloita, joissa käytetään hunajakennoa koristeena, mutta näin paksua palaa tähän hintaan en ollut nähnyt.

Anchan-juoma — ihan rehellisesti maku ei ollut kummoinen

Tilasin juoman, jonka päällä oli kokonainen anchan-kukka, eli perhospapukukka, jota käytetään Thaimaassa monissa juomissa. Violetin sävyisten terälehtien väliin oli aseteltu mustikoita, ja pandanlehti nousi ylös niin, että koko juoma näytti melkein enemmän kukka-asetelmalta kuin juomalta.

Jos sanon suoraan, maku oli lähinnä limsaa ja siirappia. Makea, kupliva, eikä kukkaisuutta juuri huomannut. Jos tämä olisi tullut vastaan korealaisessa kahvilassa, en olisi maun perusteella tilannut sitä toista kertaa. Mutta tässä puutarhassa, pilvisenä iltapäivänä ja juuri tällä ulkonäöllä tarjoiltuna, siitä tuli silti hyvä fiilis. Se oli enemmän silmillä juotava kuin maulla juotava juoma. Kirjoitan tämän etukäteen, koska jos odotukset asettaa maun varaan, voi pettyä aika helposti.

Otin siitä kuvan myös niin, että koko kuppi näkyi. Ylhäältä alas värit jakautuivat luonnollisesti violettiin, oranssiin ja vaaleankeltaiseen kerrokseen. Kupissa oli Kriiper Hausin tarra, ja kun sen laski puisen terassipöydän päälle, taustalla näkyvät vihreän ja pinkin sävyiset lehdet tekivät kuvasta heti valmiin. Tässä kahvilassa ei oikeasti tarvittu erillistä kuvauspistettä.

Niinpä tungin kupin leikilläni pensaiden väliin kahvilan vieressä. Oikeasti. Violetit kukat ja vihreät lehdet sulautuivat yhteen niin, että juoma näytti melkein siltä kuin se olisi kasvanut siinä. Tämä oli ensimmäinen kahvila, jossa mikä tahansa tavara muuttui taustakuvaksi vain sillä, että sen laski johonkin.

Karamellimacchiato

Vaimoni tilasi karamellimacchiaton. Jo kannen läpi näkyvä väri oli tumma. Thaimaalaisissa kahviloissa kahvi on usein muutenkin melko vahvaa, eikä tämä ollut poikkeus. Karamelli sekoittui jään väleissä ruskeaksi liukuväriksi, joten kuvasin sen kerran ennen kannen avaamista ja kerran sen jälkeen. Juoma oli makea, mutta itse kahvi oli sen verran vahvaa, ettei makeus peittänyt kaikkea alleen.

Kävely Kriiper Hausin puutarhassa

Kävelin vielä uudelleen ulos. Valkoinen sorapolku yhdisti rakennuksia, mutta koska molemmin puolin oli tiheästi trooppisia pensaita, se tuntui enemmän kävelyreitiltä kuin kulkuväylältä. Sisäänkäynnin suunnasta kuvattuna koko puutarha mahtui yhteen kehykseen, ja toisesta suunnasta katulamppu, kivireunus ja taustarakennusten kattolinjat asettuivat päällekkäin kerroksiksi. Tässä paikassa puutarha tuntui tulleen ensin ja kahvila vasta sen sisään. Ei rakennettu puutarha, vaan kasvanut puutarha.

Keltainen seinä, vihreät köynnökset, punainen ovi — puutarhaan päin

Alueella oli vielä yksi rakennus, jossa oli keltainen ulkoseinä, punainen ovenkarmi ja köynnöksiä puoliksi julkisivun päällä. Ikkunaan oli kirjoitettu käsin puutarhaan viittaava teksti, ja oven yläpuolella roikkui vanha puinen Kriiper Haus -kyltti. Kun oven avasi, sisällä näkyivät rottinkituolit, massiivipuupöydät, katosta roikkuvat Edison-lamput ja nurkassa suuri ruukku.

Valokuva, jossa kurkistaa sisälle punaisen ovenkarmin läpi, oli tunnelmaltaan ehkä koko paikan onnistunein. Keltainen seinä, vihreät köynnökset ja punainen ovi. Tämä värien yhdistelmä tuntui juuri sellaiselta, joka toimii näin luonnollisesti nimenomaan Thaimaassa.

Ruokalistan ilme ja pienten esineiden yksityiskohdat

Sisäänkäynnin lähellä metallitelineeseen oli ripustettu menukortteja puupyykkipojilla, eikä niiden ohi tehnyt mieli vain kävellä. Kahvikortin vieressä roikkui nimikkojuomien kortti, jossa oli nimiä kuten Snow Pink, Galaxy Deep ja Love Aden. Lisäksi oli vielä maitopohjaisten juomien kortti. Jo nimet yksin antoivat paikalle oman luonteensa.

Tiskin päällä ollut tippirasia oli valkoinen miniatyyritalo. Kattoon oli piirretty lyijykynällä tiilikuvioita ja lehtiä, ja kolikot pudotettiin sisään savupiipun näköisestä aukosta. Kauniita kahviloita on paljon, mutta tällaisia paikkoja, joissa jokaiseen pieneen esineeseen on nähty näin paljon vaivaa, ei tule vastaan kovin usein.

Kun kävin täällä, suurin osa asiakkaista oli paikallisia thaimaalaisia. Ulkomaalaisia oli ehkä yksi tai kaksi porukkaa, mutta tajusin sen oikeastaan vasta myöhemmin, kun katsoin kuvaamiani videoita uudelleen. Oli jotenkin hauska nähdä ulkomaalaisia tällaisessa paikallisessa Rayongin kahvilassa. Miten he olivat löytäneet tänne? Luultavasti jonkun suosituksesta, ihan niin kuin minäkin.

Istuin siellä noin tunnin. En viettänyt paikassa lopulta kovin pitkää aikaa, mutta muisto jäi pitkäksi aikaa.

Kriiper Hausin käyntitiedot

Osoite: 34/8 Thanon Sai 11, Map Kha, Nikhom Phatthana District, Rayong 21180, Thaimaa

Aukioloajat: klo 10–17 (tiistaisin suljettu)

Nimikkokakut: noin $4.5–5

Juomien hinnat: en muista tarkasti

Yhteystiedot: +66 92-927-7200 (Khun Fern)

Paikka näkyy tällä hetkellä Google Mapsissa väliaikaisesti suljettuna. Tarkista tilanne aina ennen lähtöä.

Lopuksi

En tiedä, milloin väliaikaisesti suljettu -merkintä muuttuu, mutta ainakin silloin kun minä kävin, paikka oli aivan selvästi elossa. Se tuntui kalliilta, anchan-juoma oli rehellisesti sanottuna aika keskinkertainen, eikä ajomatka ollut erityisen mukava. Silti kun katson kuvia, haluan taas mennä. Jos ovi avautuu uudelleen, ajan saman neljäkymmentä minuuttia vielä kerran ihan mielelläni, sormet hunajassa, hunajakennoa repimään.

Tämä kirjoitus julkaistiin alun perin sivustolla https://hi-jsb.blog.